Minkä näköinen on rosvo? – Tarinallisen leikin lähteillä osa 6
02/05/2022
Ikaroksen lento – Tarinallisen leikin lähteillä osa 8
30/05/2022
Tarinallisen leikin lähteillä - osa 7
Oma huone Muumitalossa
Sanataide on olennainen osa lasten varhaiskasvatusta. Lorut, laulut, sadut ja tarinat kuuluvat tavalla tai toisella lasten päivittäiseen ohjelmaan. Itselläni oli tapana kertoa omia variaatioitani klassikoista, kansansaduista ja Kalevalasta. Suoraan kirjasta lukemista harrastin vähemmän, mutta sanataiteen merkeissä sekin oli joskus tarpeellista. Harrastimme myös vuorovaikutteista sadunkerrontaa niin, että lapset saivat välillä sepittää tarinoihin omia juonen käänteitään. Sadutuskin tuli toki tutuksi 1990-luvulla.
Niin kuin olen jo aikaisemmin monta kertaa maininnut, aloimme käyttää satuja projektitoiminnan kehyskertomuksena. Se tarkoittaa, että annoimme lapsille kerrotun sadun sisällön ja tapahtumien luoman tunnesuhteen herättää lasten toiminnan motivaation. Satujen ”projektoiminen” merkitsee sitä, että aikuiset alkavat tietoisesti ohjata lasten toimintaa tarinan juonen mukaan. Se tuottaa satujen pedagogiikkaan uusia ulottuvuuksia ja antaa helposti aiheita myös leikkimiseen ja leikkirekvisiitan rakenteluun, joka puolestaan johtaa monenlaisten käytännön taitojen harjaantumiseen.
Tainionkosken päiväkodissa intensiivinen leikkiminen ei aina perustunut suoraan tarinan juoneen. Lähtökohdaksi saattoi tulla myös useamman tarinan muodostama kokonaisuus ja siinä tutuksi tullut elämänpiiri. Muumilaakson elämä kiinnosti lapsia aina ja niitä tarinoita kerroin ja luin lapsille vuosittain. Tove Janssonin kuvituksesta lapsille syntyi käsitys muumimaailman visuaalisesta ilmeestä. Usein lapset piirtelivätkin omia näkemyksiään esimerkiksi Muumitalosta. Lisäinformaatiota tarjosi Outo vieras Muumitalossa -kirja, joka esittelee hiukan toisenlaisen Muumitalon eikä siten ollutkaan mikään ihme, että lapset hyväksyivät oitis ehdotuksemme rakentaa sellainen yhteinen muumitalo, jossa olisi jokaiselle ryhmän lapselle oma huone. (Tove Jansson, Per Olof Jansson: Outo vieras muumitalossa, WSOY 1980.)
Tuumasta toimeen. Kaupungin päivähoidossa vallitsi periaate, ettei mitään tarvikkeita kerjätä, mutta nyt katsoimme kuitenkin järkevimmäksi pyytää vanhemmilta eri kokoisia pahvilaatikoita muumitalon rakennustarpeiksi. Lisää laatikoita saimme kenkäkaupoista. Niistä sommiteltiin ja liimattiin lasten kanssa tornimainen rakennelma, jossa oli esikuvansa mukaan paljon ulokkeita ja parvekkeita. Ulkoseiniin kehiteltiin pinnoitteet, kattoluiskille katemateriaalit ja suunniteltiin parvekkeiden kaiteiden rakenne. Taloa rakennettaessa laskimme tarkasti, että avoimia huoneita tulee riittävä määrä. Niistä lapset valitsivat omat huoneensa ja ryhtyivät suunnittelemaan niiden sisustamista ja asukkaiden muovailemista.
Kalusteiden rakentelua varten etsimme kätköistämme erilaisia puupalikoita, levyn palasia, puuhelmiä ja tikkuja. Niistä lapset liimasivat haluamansa kalusteet, vuoteet, pöydät, tuolit, lamput ja televisiot. Tapettimallikirjoista lapset valitsivat seinäpaperit ja lattiapinnat ja matot. Tauluja leikattiin kuvalehdistä ja maalattiin myös miniatyyrimaalauksia. Huoneiden asukkaita lapset muovailivat askartelumassasta muumikirjoista tuttujen hahmojen mukaan.
Muumitalosta tuli kevään suosituin leikkipaikka. Lapset leikkivät siinä enimmäkseen ryhminä, mutta tilaisuuden tullen itsekseen viihtyvät lapset syventyivät siinä omiin leikkimaailmoihinsa. Leikkien kuuluessa lapset tekivät lisää kalusteita ja niitä vaihdettiin naapurihuoneiden asukkaiden kanssa. Huoneissa tehtiin jatkuvasti myös suuria remontteja ja muuttamista leikittiin huoneiden vaihtamisen yhteydessä.
Oma huone Muumitalossa -projekti ei siis perustunut yksittäiseen satuun, vaan kerrotusta aineistosta kehkeytyi lasten mielessä henkilökohtaisesti koettuja tarinoita, joista lasten toiminnan motivaatio pulppusi. Tämän kaltaisista projekteista on vaikea sanoa, mikä lasten toiminnassa on leikkiä, mikä työtä ja mikä opetusta. Ne muodostavat yhdessä systeemisen kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Arvaan, että juuri leikkimisen motivaatio läpäisee kaiken lasten toiminnan. Koko talon rakentaminen kaikkine vaiheineen ja ratkaisuineen kuului suureen leikkikokonaisuuteen samoin kuin huoneiden sisustaminen ja asuttaminen. Toisaalta, kaikella itse valmistetulla materiaalilla leikkiminen suuntasi vastavuoroisesti lasten huomiota ja motivaatiota muutosten tekemiseen, tarvittiin uusia huonekaluja, muovailtiin uusia asukkaita ja vaihdettiin asuntoja ym. Samaa leikkimistä, yhtä kaikki.
Tarina voi olla vieläkin kauempana juonellisesta kertomuksesta. Syksyisin meillä oli tapana kierrellä lasten kanssa lähiympäristössä katsomassa, missä lapset asuivat ja ketkä asuivat lähellä toisiaan. Joskus kokeilimme 6-vuotiaiden kanssa lähiympäristön karttaluonnoksen tekemistä. Taustatarina siihen syntyi retkistä Tainionkosken ja Mustalammen kujille ja lasten kotiporteille. Lapset merkitsivät sitten kartalle omat kotipaikkansa askartelemalla siihen omaa kotitaloansa muistuttavia rakennuksia. Näin lapsille saattoi hiukan hahmottua, miten oman kodin sijainti suhteutuu ympäristöön ja tarhakavereiden koteihin. Nuoremmat lapset toteuttivat samanlaisen projektiin rakentamalla pöytien päälle oman versionsa kotikylän topografiasta maamerkkeineen. Sillä alustalla leikittiin intensiivisesti pari viikkoa, joiden aikana koko alue oli jatkuvassa muutoksessa, teitä rakennettiin, taloja pystytettiin ja puita istutettiin.
Ylipäätään arvelen, että satujen ja kaikenlaisten tarinoiden siivittämät projektikokonaisuudet tekivät oppimis- ja toimintaympäristöstä leikillisen. Siinä lasten osallistumisen ja toiminnan motivaatio oli yhtä leikin motivaation kanssa.
Terveisin,
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
