Leikkipäivä Lastentarhamuseolla lauantaina 25.4.
13/04/2026
Helsinki-päivän juhlintaa Lastentarhamuseolla
13/05/2026
Muistoja Ebeneseristä – lasten, leikin ja taiteiden talosta
Ebeneser-talo on tullut minulle hyvin rakkaaksi. Sain koulutukseni lastentarhanopettajaksi 1970-luvulla Ebeneser-talossa. Myöhemmin samainen talo oli pitkään työpaikkani, kun toimin siellä opettajankouluttajana ennen varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen (silloisen lastentarhanopettajankoulutuksen) siirtymistä yliopistoon vuonna 1995. Side Ebeneser-taloon on jatkunut myöhemminkin, sillä tein yliopisto-opiskelijoiden kanssa taidekasvatusprojekteja Ebessä monena vuonna yhteistyössä Kallio kipinöi- ja Kallio kukkii -viikkoihin liittyen. Lisäksi olen saanut työskennellä Ebeneser-säätiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2005 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2014.
Hakeuduin lastentarhanopettajankoulutuksen pääsykokeisiin äitini kehotuksesta: ”Hae lastentarhanopettajaksi, olethan aina pitänyt lapsista ja ollut paljon heidän kanssaan.” Olin todellakin koko lukioajan – ja oikeastaan jo 13-vuotiaasta alkaen – hoitanut tuttavaperheidemme lapsia kesälomisin ja iltaisin. Olimme vastikään muuttaneet Helsinkiin, ja äitini kertoi huomanneensa kauniin rakennuksen Sörnäisissä, joten pääsykokeeseen mennessäni tiesin tarkalleen, mihin olin menossa.
Silti yllätyin, kun talo ilmestyi näkyviin. Tuo kaunis jugendtalo ei ollutkaan kadun varteen ahdettu, kuten niin moni muu rakennus tällä alueella. Ebeneser-talo seisoi omalla paikallaan pienen pihan sylissä, ikään kuin olisi odottanut minua. Sen kotiloilla koristellusta seinäreliefistä hahmottuivat sanat: Lasten hyväksi – Ebeneser – För barnens väl. Astuessani portista pihaan ympärilläni oleva Sörnäisten katurytmi ja askeleiden sekava virta tuntuivat jäävän hieman kauemmas. Talon ympärille laskeutui omanlaisensa tila.
Astuin sisälle, ja minut johdatettiin erilaisiin soveltuvuuskoetilanteisiin. Muistan lausuneeni minulle annetun (muistaakseni Kirsi Kunnaksen) runon puhekasvatuksen lehtori Inkeri Lammen huoneessa sekä käyneeni psykologian lehtori Marja Huttusen ja rehtori Pirkko-Leena Lehden haastatteluissa. Lisäksi meillä oli joitakin psykologisia persoonallisuustestejä, muun muassa Rorschachin mustetahratesti. Soveltuvuuskokeessa oli tuolloin myös esimerkiksi piirrostehtävä, jossa pyydettiin piirtämään perhe.
Inkeri Ruokonen (vas.) yhdessä lehtori Inkeri Lammen kanssa roolivaatteisiin pukeutuneena. Kuva liittyy Hanna-tädin leikit -produktioon, joka toteutettiin marraskuussa 1988 Hanna Rothmanin työn kunniaksi. Julkaisun kaikki kuvat ovat Inkeri Ruokosen albumista.
Osana Hanna-tädin leikit -produktiota Ebeneser oli somistettu "vanhaan aikaan".
Paperitaittelut kuuluvat suomalaisen lastentarhatyön historiaan ja niitä pääsi tekemään Hanna-tädin leikeissä.
Osana produktiota osallistujat pääsivät kokeilemaan sahausta ja pihalla oli mahdollisuus hoitaa myös lampaita.
Olin onnekas ja pääsin opiskelemaan tuohon kauniiseen taloon. Ensimmäinen asia, jonka talosta huomasin, oli valo, joka hehkui pehmeästi, vaikka päivä olisi ollut pilvinen. Ehkä se johtui luentosalien suurista ikkunoista, jotka tuntuivat kutsuvan sisään lämmintä, lähes kodinomaista valoa. Rakennuksen portaikot, jugend-arkkitehtuurin kaaret ja yksityiskohdat olivat läsnä hienovaraisina eivätkä millään tavalla rehentelevinä.
Kun nyt tulen taloon, eteisessä on pieni museoleikkikauppa, jossa lapset voivat leikkiä. Entisaikaan tuon lasikopin takaa tulijan toivotti tervetulleeksi pitkäaikaisen vahtimestarin Sinikka Ovaskan ystävällinen katse. Sinikka tiesi kaiken, ja häneltä sai aina kysyä mitä tahansa.
Kun Ebeneser-taloon astuu sisään, ymmärtää heti, että Wivi Lönn suunnitteli sen lapsia varten. Tiloissa on pehmeyttä, avaruutta ja jotakin lempeää järjestystä. Talossa ei ole laitosmaista kulmikkuutta eikä steriilejä käytäviä, vaan huoneita, jotka avautuvat toisilleen kuin kämmenet. On helppo kuvitella lapsen nauru kulkemaan pitkin kauniita portaikkoja ja vanhoja lattioita, kiertämään aulaa ja heijastumaan valoisiin saleihin.
Onneksi talon alakerrassa toimii jälleen Helsingin kaupungin päiväkoti. Kun opiskelin ja opetin Ebessä, alakerrassa oli myös päiväkoti, josta lapset kipittivät portaita pitkin neljänteen kerrokseen, jossa me opiskeluaikanani ohjasimme heille rytmiikkatuokioita metodiikan opettaja Anneli Stewartin ohjauksessa. Toimiessani myöhemmin apulaisrehtorina ja musiikinlehtorina samassa talossa kävin usein alakerran päiväkodissa, ja lapset kutsuttiin aina mukaan Ebeneser-talon yhteisiin juhlatilaisuuksiin, kuten ensimmäisen adventin Hoosianna-hetkeen tai peruskiven muurausjuhlaan sekä keväisiin lipunnostoihin pihalla.
Entisajan lastentarhanopettajakoulutus oli omaleimainen yhdistelmä vahvaa taidekasvatusta, käytännön harjoittelua ja lapsen kehitykseen pohjautuvaa teoriaa. Kutsuisinkin Ebeneseriä lasten, leikin ja taiteiden taloksi. Rakennuksen esteettinen ympäristö, alakerran lastentarha ja inspiroiva piha loivat oppimiselle hengen, joka kutsui tekemään, kokeilemaan ja luomaan. Talon jokainen kerros tarjosi uusia mahdollisuuksia. Opiskelijana ja myöhemmin opettajankouluttajana sain päivittäin todistaa, kuinka pedagogiset ideat muuttuivat arjen leikeiksi lasten kanssa ja kuinka opiskelijoiden luovuus loisti heidän järjestämissään kahvikonserteissa sekä teatteri- ja musikaaliesityksissä. Opiskelijat saivat itse suunnitella ja toteuttaa taideprojekteja, jotka ammensivat ympäristön visuaalisesta ja kulttuurisesta rikkaudesta.
Omana aikanani kaksivuotinen koulutus täyttyi oppitunneista aamusta iltaan, mutta siitä huolimatta tunnelma ei ollut raskas vaan innostava. Suuri osa siitä johtui opettajista, jotka olivat aidosti omistautuneita työlleen. Heidän opetuksessaan yhdistyivät vahva pedagoginen näkemys, taiteellinen intohimo ja syvä ymmärrys lapsesta. Teoria lapsen kehityksestä kietoutui käytännön harjoituksiin, joissa suunniteltiin lapsia osallistavaa toimintaa, leikkiä ja projekteja. Vaikka koulutus oli lyhyt nykyiseen verrattuna, koin, että sain koulutuksessa ja siihen liittyvien harjoittelujaksojen aikana vahvan lastentarhanopettajaidentiteetin.
Ebeneserin historia sisältää paljon juhlia, joihin osattiin pukeutua. Kuvassa Inkeri Ruokonen Vanhalla Ylioppilastalolla vuonna 1992 lastentarhanopettajakoulutuksen 100-vuotisjuhlatansseissa.
Musiikki liittyi jokaiseen juhlaan ja kansanmusiikkia vaalittiin. Tässä ystävähuilua soittavat Inkeri Ruokonen ja Anu Luukka.
Opiskelijoiden taideprojekteihin kutsuttiin yleisöä talon ulkopuolelta.
Taide- ja taitoaineet muodostivat tuolloin koulutuksen ytimen. Opiskelijoina sukelsimme musiikkiin, liikuntaan, Dalcroze-rytmiikkaan, draamaan, kuvataiteeseen, lastenkirjallisuuteen, puhekasvatukseen ja veistoon. Opiskelimme myös kehityspsykologiaa, varhaiskasvatuksen metodiikkaa ja historiaa, sosiaalipolitiikkaa (aivan ihanan ja myöhemmin kollegaopettajani Leena Graeffen opastuksella) sekä etiikkaa ja uskontokasvatusta. Lisäksi meitä opetettiin tunnistamaan lasten yleisimpiä sairauksia, kuten erilaisia rokkotauteja, ja iltaisin suoritimme kasvatustieteen approbatur-arvosanaa opettajinamme professorit Juhani Hytönen ja Pertti Kansanen. Opetuksen käsityöläisyys ja taiteellisuus olivat kuitenkin ne voimat, jotka jättivät mieleeni syvimmät muistijäljet.
Erityisesti veisto oli monille opiskelijoille lähes intohimo. Osa jäi veistoluokkaan vielä iltaisin jatkamaan omia projektejaan: joku nikkaroi vauvan kehtoa, toinen nukkekotia. Itse muistan tehneeni opettaja Hannu Salovallan opastuksella puusta muun muassa lasten leluja, kuten lentokoneen ja auton. Tein myös soittimia, kuten kastanjetit ja ksylofonin, jonka viritin diatoniseen duuriasteikkoon. Työskentelyssä oli yhteisöllinen ja lähes ateljeemainen tunnelma.
Taide ei ollut pelkkä oppiaine, vaan se läpäisi koko koulutuskulttuurin. Ebeneser-talossa järjestettiin näyttäviä taidetapahtumia, jotka olivat suuria yhteistyöprojekteja, kuten Muumiseikkailu ja Taikaratsu. Näitä tapahtumia valmisteli koko talon väki, ja niihin kutsuttiin mukaan kaikkia lapsiperheitä. Tapahtumien keskeisenä ohjaajana toimi karismaattinen puhekasvatuksen lehtori Inkeri Lampi, jonka johdolla koko talo syttyi sadunhohtoiseen elämään.
Musiikin merkitys koulutuksessa on alusta alkaen ollut aivan keskeinen. On kuvaavaa, että suomalaisen lastentarhanopettajakoulutuksen perustaja Hanna Rothman kirjoitti itse ensimmäisen kansanlastentarhan laulukirjan nuotit ja tekstit kauniilla käsialallaan. Ebeneser-talon ensimmäisenä musiikinlehtorina toimi legendaarinen Inkeri Simola-Isaksson. Musiikkiliikunnalla oli keskeinen rooli opinnoissa, ja muistelen lämmöllä omaa yhteistyötäni musiikkiliikunnan opetuksessa liikunnanlehtorien Telle Salmisen ja Tuulamarja Huismanin kanssa. Musiikin ja liikunnan opetus olivat tuolloin opettajan perustaitoja, ja laulaminen, liikkuminen ja leikki kuuluivat jokaiseen päivään. Siksi tuntuu ristiriitaiselta, että nykyisissä päiväkodeissa musiikkihetket ovat monin paikoin vähentyneet, vaikka tutkimukset osoittavat musiikin vahvistavan lasten hyvinvointia, sitoutumista ja oppimista. Entisajan koulutus kasvatti opettajia, jotka osasivat yhdistää taiteen, leikin ja pedagogiikan saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ebeneser-talossa opittiin, että kasvatus ei ole vain tietoa, vaan myös tunnetta, ilmaisua, yhteisöllisyyttä ja rohkeutta luoda uutta.
Toteutimme Ebessä myös taiteiden välistä integraatiota, ja muistan erityisesti musiikillista ja kuvallista ilmaisua yhdistävät projektimme kollegani Sinikka Rusasen (ent. Virkkala) kanssa. Näissä musiikin ja kuvan yhteisiä elementtejä tutkivissa projekteissamme käytimme kaikkia Ebeneser-talon tiloja ullakolta sivuportaikkoihin sekä kellariin ja pihalle, kun opiskelijat rakensivat niihin mielikuvituksellisia ääni- ja kuvamaisemia tarinoineen.
Lapset esiintymässä Kulttuuritalolla LTO-koulutuksen 100-vuotisjuhlassa 1992. Esiintyville lapsille ommeltiin kehäkukkakaulukset ja myös "Kehäkukkanen pieni pyörii"-laulu oli lasten juhlaohjelmistossa.
Pirkko Salpakiven ja Inkeri Lammen läksiäisjuhlien viettoa vuonna 1993 kaunein juhlallisuuksin.
Musiikki ja yhteislaulu kuuluivat vahvasti Ebeneserin arkeen ja juhlaan. Tässä yhteislaulua vetävät Inkeri Ruokonen ja Anu Luukka.
Opiskelijoiden muistoissa Ebeneseristä nousevat useat myyjäiset ja kahvittelut.
Tutkimme museonjohtaja Taina Sillanpään kanssa lastentarhalaisten muistitietokeruun tuottamia muistoja artikkelissamme, joka on julkaistu englanninkielisessä Bloomsburyn Fröbel Handbook -teoksessa. Lastentarhamuistot piirtävät elävän kuvan varhaiskasvatuksen arjesta, jossa taidot, taide ja leikki muodostivat päiväkodin sydämen. Muistoissa toistuivat erityisesti musiikkihetket, kädentaitotyöt, mielikuvitusleikit ja erilaiset esitykset – siis monet elämykselliset hetket, jotka ovat jääneet mieleen usein vuosikymmeniksi.
Erityisen vahvasti muistojen joukossa korostuvat lauluhetket. Ne olivat monille päivän kohokohta ja koko lastentarhan väkeä yhdistävä hetki. Aamut saattoivat alkaa laulusalissa, jossa laulettiin yhdessä ja esitettiin laululeikkejä. Laulaminen ei ollut vain musiikkia – se oli leikkiä, rooliasuja, draamaa ja yhdessä koettuja elämyksiä. Moni meistä muistaa edelleen prinsessaleikit, kruunut, merimies- tai nuohooja-asut, sinipiiat ja metsän sienet, karhu-, kissa- ja hiiripäähineet sekä pienet laulusalien näyttämöt, jotka herättivät nuo tarinat eloon. Musiikki loi juhliin ja vuodenaikoihin rytmin, ja juhlissa esiintyminen teki lapsista osallisia yhteisiin perinteisiin.
Myös kädentaidot tulivat esille monissa muistoissa. Askartelut, ompelu, puutyöt, paperinleikkuut ja Fröbel-henkiset taittelut olivat arkea. Käsityöt ja askartelut vaativat keskittymistä, mutta antoivat lapsille paljon onnistumisen kokemuksia. Moni ujo lapsi löysi näistä hetkistä omaa rauhaa eli hiljaisen tilan, jossa sai työskennellä itsenäisesti. Osa muistelijoista koki käsityöt innostavina haasteina, jotka opettivat uusia taitoja ja materiaaleihin tarttumista. Vaikka arkkitehtuurikasvatusta ei nimeltä mainittu, voidaan palikoilla rakentelun ja sisätiloihin tuodulla hiekalla leikkimisen sanoa olleen merkittävä osa luovaa rakennusleikkiä ja nykyisin tunnettua arkkitehtuurikasvatusta.
Draama sekä sanallinen ja kehollinen ilmaisu kietoutuivat muistoissa arjen toimintoihin luonnollisesti. Liikuntaleikit, esteradat ja yhteiset lepotuokiot muodostivat rytmin, jonka lomassa satujen maailma oli aina läsnä. Tarinat, roolileikit ja pienet näytelmät tarjosivat lapsille tilan kokeilla erilaisia rooleja ja tunteita. Myöhempinä vuosikymmeninä oma-aloitteiset mielikuvitusleikit ja vapaampi materiaalien käyttö korostuivat entisestään. Kokonaisuutena lastentarhamuistelut kertovat, kuinka taiteelliset ja taidolliset hetket rakensivat lapsille turvallista ympäristöä, jossa he saattoivat ilmaista itseään, oppia uutta ja kasvaa osaksi yhteisöä. Leikki, musiikki, käsityöt ja tarinat muodostivat eläviä kokemuksia, joiden kautta lapset loivat pysyviä muistoja ja samalla omaa identiteettiään. Taide ja taito eivät olleet vain oppisisältöjä, vaan osa lapsuuden merkityksellisiä hetkiä.
Ebeneser-talon 80-vuotisjuhlassa juhlavieraana oli tuolloin ministerinä toimiva presidentti Tarja Halonen. Kuvassa apulaisrehtorina toiminut Inkeri Ruokonen sekä Ebeneser-säätiön silloinen puheenjohtaja Esa Siljamäki.
Ebeneser-talon ainutlaatuinen puutarha tarjoaa mahdollisuuden kesäisiin juhlahetkiin. Kuvassa Ebeneserin opettajia ja opiskelijoita toukokuussa 1988 Ebeneserin pääoven lähettyvillä.
Niin moni meistä entisistä opiskelijoista ja opettajista muistaa lämmöllä Ebeneser-talon tunnelman ja opit. Toki aika myös kultaa muistoja! Tänä päivänä olen iloinen, että talossa toimii upea ja Euroopan ainoa ammatillinen Lastentarhamuseo. Museossa voi tutustua suomalaisen varhaiskasvatuksen historiaan, ja siellä voi myös leikkiä. Museossa järjestetään eri kielillä museopedagogisia opastuksia lapsille, opiskelijoille ja aikuisille. Se on suosittu vierailupaikka alueen perheille, ja museossa kävi viime vuonna yhteensä 7 822 kävijää. Ja mikä tärkeintä: talo on edelleen täynnä lapsia.
Alakerrassa toimii Helsingin kaupungin Ebeneser-päiväkoti, ja lapset leikkivät Ebeneser-talon pihalla yhteistyössä taiteilijan kanssa suunnittelemansa seinämuraalin kupeessa. Toisessa ja neljännessä kerroksessa toimii Keski-Helsingin musiikkiopisto, ja talossa kaikuu päivittäin kaunis musiikki, ja monet oppilaskonsertit kutsuvat sinne yleisöään. Yhteistyö Lastentarhamuseon, Ebeneser-talon muiden toimijoiden ja Kallion kulttuuritoimijoiden välillä on saumatonta. Ebeneser-talon toimijat, tilat ja pihapiiri ovat mukana myös Kallio kipinöi- ja Kallio kukkii -festivaalien tapahtumapaikkoina.
Tänä päivänä – ja vuonna 2028 jo 120 vuotta täyttävä – Ebeneser-talo seisoo yhä samassa paikassa ja samassa rauhallisessa asennossa, kuin sillä olisi aina ollut oma hengityksensä. Ja ehkä niin onkin. Ehkä jokainen lapsi, joka on aikanaan astunut talon suojaan, on jättänyt sinne osan naurustaan, uteliaisuudestaan, leikeistään ja lämmöstään. Ja minä puolestani olen saanut talolta mukaani jotain kallisarvoista: muistutuksen siitä, että kauneus syntyy useimmiten siitä, kuinka joku on ajatellut meitä jo ennalta.
Ja Wivi Lönn oli ajatellut. Hän oli tuota taloa suunnitellessaan ajatellut lapset, opettajaopiskelijat, valon, ilon, leikin ja arjen. Hän oli ajatellut kauneuden keskelle Sörnäistä.
Mikäli talo on sinulle jollakin tavoin tärkeä paikka tai jopa uusi tuttavuus, tule vierailulle Lastentarhamuseoon. Osallistu myös Eben nuttu kuntoon – Ebeneser-talon julkisivun korjaushankkeen talkoisiin. Pienistä puroista syntyy suurempi virta. Niin oli Hanna Rothmanin aikoina, ja niin on tänäkin päivänä.
”Mitä on elämä ilman tietoa, nimittäin sellaista tietoa, joka on vallannut sekä sydämen että pään. Jos niin on käynyt, syntyy tiedosta elämän siunaus, työ.”
Hanna Rothman
Inkeri Ruokonen
Ebeneser-säätiön hallituksen puheenjohtaja
professori emerita, Turun ylipisto, dosentti, Helsingin yliopisto
Blogikirjoitus on osa julkista rahankeräystä Ebeneser-talon julkisivun korjausta varten. Keräys kulkee nimellä Eben nuttu kuntoon. Tule mukaan tukemaan julkisivukorjausta ja lahjoita. Laitetaan Eben nuttu kuntoon! Lisätietoja keräyksestä klikkaamalla tästä.
