Pallo – Fröbelin ensimmäinen lahja
21/04/2022
Oma huone Muumitalossa – Tarinallisen leikin lähteillä osa 7
09/05/2022
Tarinallisen leikin lähteillä - osa 6
Minkä näköinen on rosvo?
Tarinallinen leikki- ja oppimisympäristö sai meidän projekteissamme usein nukketeatterin muodon. Nukketeatterihan on sadunkerrontaa ja nukketeatterileikeissä lapset kertovat kuulemistaan saduista yhä uusia versioita. Nukketeatteri mukautuu nöyrästi lasten leikki- ja fantasiamaailman palvelukseen tarjoten turvallisen foorumin niin ihmeille, katastrofeille kuin pieruhuumorillekin, mutta toistaa tarvittaessa myös arjen tositapahtumat ja humoristiset sattumat.
En muista, että olisimme harjoitelleet lasten kanssa ohjattuja nukketeatteriesityksiä. Yleensä lapset leikkivät nukeilla tuntemiensa satujen juonen virittämiä leikkejä. Nukkeina käytettiin usein lasten leluja, mutta joskus askarreltiin erityisesti tiettyä satua varten tarkoitettuja nukkeja ja tarinaan kuuluvia lavastuksia. Varjonukketeatteri oli lasten suosiossa, koska uusia nukkesiluetteja oli helppo valmistaa nopeasti mihin tahansa aiheeseen ja tarvittaessa oviaukkoihin voi nopeasti kyhätä tilapäisen varjonukketeatterinäyttämön. Pöytänukketeatteria käytettiin myös paljon, koska sitä varten tehtyä alustaa voitiin käyttää pienin muutoksin monenlaisiin esityksiin ja leikkeihin. Toisaalta nopeisiin esityksiin ei tarvita edes muotoiltua näyttämöpöytää, mikä tahansa pöytä tai vaikka lattia kelpaa näyttämöksi.
Sammon ryöstö ja sen puolustus -leikki 1985 inspiroi lapset leikkimään varjonukketeatterilla ja kevään mittaan siitä kehittyi nukketeatteriesitys päiväkodin kevätjuhlaan. Noin viisi vuotta myöhemmin Vuoksenniskan päiväkodin kuusivuotiaiden lasten ryhmässä virisi ajatus tehdä lasten kanssa nukketeatteriesitys Bremenin kaupungin soittoniekoista.
Dramatisoitavaa satua luettiin lapsille uudelleen muutamia kertoja ja sen tapahtumista keskusteltiin lasten kanssa. Mietimme mitä kaikkea tarvitaan ennen kuin satu voidaan esittää nukkenäyttämöllä ja mistä se kaikki tavara saataisiin. Lapset innostuivat heti ehdotuksestamme, että he voisivat itse tehdä kaiken. Aikuiset olivat jo päättäneet, että siitä tulee pöytäteatteri.
Projektin tässä vaiheessa kehyskertomus alkaa toimia. Lapsille on ehtinyt muodostua mielikuva siitä paikasta, missä sadun tapahtumat etenevät ja he alkavat konkretisoida mielikuviaan näyttämöpöydälle.
Aikuisten tehtävänä on antaa siihen teknistä konsultaatiota ja tarvittaessa opettaa lapsille tarkoituksenmukainen työskentelytapa. Koska sadun päätapahtumat sijoittuvat metsän keskelle pieneen mökkiin, näyttämölle pitää ensinnäkin tehdä metsä. Tämä tosiasia johti puututkimuksiin, minkälaisia puita voisimme teatteripöydälle tehdä. Lapset halusivat tehdä kohtalaisen realistisia lehtipuita, mutta maalasivat niitä kuitenkin aluksi tolppa ja pallo -kaavan mukaan. Puiden muotojen ja kasvutavan tutkimista varten kotialueemme nurkkaukseen perustettiin studio, jossa lapset voivat vapaasti maalailla niistä omia versioitaan. Samaan aikaan muotoiltiin ja maalattiin näyttämöpöydän pohjaa ja suunniteltiin sille sopivaa mökkiä. Mietimme lasten kanssa mitä erityisiä ominaisuksia nukketeatterimökillä pitää olla; Siihen pitää esimerkiksi päästä nukella sisään. Koska jokaisen nuken selästä nousee ohjaustikku, ei kattokaan saa olla aivan umpinainen jne. Ennen kuin nukkeja ryhdyttiin tekemään, lapset luonnostelivat oman nukkensa muotoja paperille. Sen tarkoituksena oli tutkia mitä yksityiskohtia nukella pitää olla, jotta yleisö erottaa ne toisistaan. Kukon ja aasin tunnistaminen oli helppoa, mutta rosvojen luonnostelun yhteydessä käytiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, mistä tunnistamme rosvon. Kannattaako rosvojen oikeasti kulkea ympäriinsä rosvon näköisenä? Lapset eivät olisi halunneet luopua kaavamaisesta rosvon kuvauksesta eikä tarvinnutkaan, kun joku keksi, että tämähän onkin teatterirosvo.
Kun tarpeisto alkoi olla valmiina, lapset alkoivat heti leikkiä teatteripöydällä. Siinä esitettiin sadun tapahtumia ja niiden inspiroimia muita juttuja. Teatteripöytää käytettiin myös moniin muihin leikkeihin, siinä oli esim. hyvä ajaa pikkuautoilla rallia.
Ja kyllä se kevätjuhlaesityskin tehtiin. Mitään ei tarvinnut harjoitella, kenellekään ei annettu vuorosanoja, vaan lapset kertoivat sadun vanhemmilleen leikkimällä sitä itsetehdyllä pöytäteatterilla.
Projektin kaukaisena tavoitteena oli valmistella vanhemmille esitettävä nukketeatteriesitys Bremenin kaupungin soittoniekoista. Tavoite saavutettiin, mutta samalla ryhmän oppimis- ja toimintaympäristö muuttui tarinalliseksi. Dramatisoitava satu ei enää ollutkaan lasten toiminnan kohde, vaan siitä oli tullut kaikkea toimintaa ohjaava kehyskertomus, siis jonkinlainen perimmäinen subjekti, joka juonellaan ohjasi lapsia mm. pohtimaan ihmisten elämää ja toimintaa yhteiskunnassa. Tarinan sisältö pani lapset tutkimaan metsän olemusta keskustelemalla, maalaamalla ja muovailemalla. Nuken tekeminen vaati katsomaan ja miettimään tarkasti sen esikuvia. Sadun tapahtumapaikan konkretisointi pöytäteatteriksi ohjasi lapset lavastustaiteen äärelle jne. Satua ja sen esittämistä ei harjoiteltu, mutta kehyskertomuksen muodossa satu harjaannutti lasten käsityötaitoja ja lisäsi monipuolisesti lasten ymmärrystä elinympäristöstään. Alun perin tavoitteena ollut nukketeatteriesitys näyttää yleisölle vain koko projektin pintakerroksen, josta aikuiset voivat nauttia. Syvemmät kerrokset jäävät näkymättömiin lasten elämän rakennuspuiksi.
Terveisin,
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
