Vähän toisenlainen projekti – Jälleenlöydetyt diat osa 6
26/05/2021
”Lapsetko tämän ovat tehneet?” – Jälleenlöydetyt diat osa 7
07/06/2021
Lastentarhamuseossa kohdataan!
Museo-oppaan työhöni Lastentarhamuseossa kuuluu muutakin kuin lastentarhatyön historiasta kertomista ja siihen tutustuttamista toiminnallisin keinoin. Yhteisöpedagogina haluan tarkastella tässä blogikirjoituksessa Lastentarhamuseota erilaisten kohtaamisten mahdollistavana tilana. Millaisia kohtaamisia museossa voi syntyä ja voiko kohtaamista oppia museokäynnillä?
Kaikenikäiset museovieraat ovat tervetulleita
Lastentarhamuseo toivottaa tervetulleeksi kaikenikäiset museovieraat. Museotyöntekijän näkökulmasta on tärkeää ymmärtää, millä tavoilla eri-ikäiset ihmiset museoon tutustuvat. Konttaava lapsi näkee, kokee ja tuntee museon eri näkövinkkelistä kuin itseohjautuva lapsi tai aikuinen. Jotta museossa vierailu olisi kaikille mukavaa ja turvallista, yleisöä ohjeistetaan heidän saapuessaan museossa toimimiseen. Kerrotaan muun muassa, mikä museoesine on ja miksi sitä saa vain katsoa, mutta ei saa koskea. Toisaalta Lastentarhamuseossa on myös paljon sellaisia leluja joihin saa koskea ja joita ei omasta kotoa tai päiväkodista välttämättä löydy. Millaisia leikkejä ja kohtaamisia syntyy, kun kiillotetaan kenkiä tai tehdään ruokaa puuhellalla? Millaista elämä oli silloin, kun ei ollut pesukonetta ja vaatteet pestiin käsin? Museoesineet herättelevät miettimään elämää silloin, nyt ja tulevaisuudessa.
Leikki on keskeisessä osassa Lastentarhamuseossa, ja se mahdollistaa niin lapsen ja aikuisten välisen kuin lasten keskinäisen kohtaamisen. Leikkien kautta opitaan yhdessä olemisen perusasioita eli sosiaalisia taitoja. Opitaan myös olemaan yhdessä samassa tilassa erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa. Jos leikki yltyy liian riehakkaaksi, on aikuisten syytä siihen puuttua, sillä kaikilla ihmisillä on oikeus saada tutustua rauhassa museoon. Museon yleisötyöntekijän on mahdollista herätellä aikuisen ja lapsen keskinäistä leikkiä näyttämällä esimerkkiä siitä, mitä kaikkea museossa voi tehdä. Yhdessä voidaan pohtia, mitä kaikkea erilaisista palikoista voi rakentaa? Millaisia leikkejä syntyy leikkimökissä? Miten kasvimaata hoidetaan? Vai olisiko sittenkin mukava istahtaa tiipiihin lukemaan kirjaa? Aikuisen ja lapsen yhteinen leikki voi joskus tarvita hieman kannustusta, mutta usein mallia näyttämällä se käynnistyy kuin itsestään. Enemmän kyse on mahdollisuuksien luomisesta ja esimerkin näyttämisestä, että tällainenkin yhdessä oleminen on mahdollista ja suotavaa tässä museossa.
Kuulen usein ensi kertaa Lastentarhamuseossa lasten kanssa vierailevien sanovan, että jos he olisivat tienneet, miten mukavaa museossa on viettää aikaa, he olisivat varanneet käyntiin enemmän aikaa. Toiminnalliseksi ja erityisesti lapsiyleisön huomioivaksi suunniteltu näyttely sekä yhteiskäytössä oleva keittiö, jossa voi syödä joko omia tai museokahviosta ostettua välipalaa, tukevat ihmisiä vapaaseen olemiseen ja monenlaisen leikin ja kohtaamisen syntyyn.
Museohiiren ja nallen moni vierailija kohtaa ensimmäiseksi Lastentarhamuseoon saapuessaan
Lastentarhamuseon sali mahdollistaa laajalle levittyvät leikit aina palikkarakentelusta kuorma-autoilla ajeluun sekä heppaleikkeihin. Museoyleisön käyttöön ja koskettavaksi tarkoitetut lelut on valmistettu museokokoelmissa olevien lelujen kaavojen mukaisesti.
Lastentarhamuseoon voi tutustua hyvin myös yksin. Yhteisöpedagogina minua kuitenkin kiinnostaa, miten museo alkaa elää, kun siihen lisätään yhteistoiminnallisuutta. Yksin vieraileva aikuinen saattaa kiertää näyttelyn läpi nopeastikin, kun taas isompi ryhmä viettää aikaa museossa paljon kauemmin jutellen ja pohtien. Jollekin esimerkiksi näyttelyssä kohdattu kivimankeli ei kerro mitään, kun taas toisen se saa palaamaan lapsuuteen ja muistelemaan vaikka millaisia tarinoita. Jakamisen mahdollisuus toimii siltana merkitysten syntymiselle. Tätä kautta ihmiset keskenään avaavat toisilleen mahdollisuuden oppia uutta, pohtia ja muistella sekä toisaalta tarkastella tätä päivää ja tulevaisuutta.
Mikäli museossa ei ole vilkasta ja paikalla on yksittäisiä kävijöitä, saatan kävellä ympäri näyttelytiloja ja tunnustella nouseeko kävijälle muistoja tai muuta pohdittavaa mieleen. Jos tämä ei ole mahdollista, pyrin ainakin kävijän lähtiessä kysymään, millainen kokemus museossa käynti oli. Koen tärkeäksi, että ihmiselle annetaan mahdollisuus jakaa kokemustaan. Kuitenkin niin, että ihminen saa itse päättää haluaako hän tähän mahdollisuuteen tarttua.
Yhteistoiminnallinen museo
Yhteisöpedagogina olen myös innostunut siitä, miten voimme luoda tiloja kohtaamiselle, yhdessä kasvamiselle ja yhdessä tekemiselle. Kun aloitin työskentelyn museo-oppaana, opin, kuinka suuressa osassa työkasvatus on alun perin varhaiskasvatuksessa ollut. Työkasvatuksessa lapset pääsivät mukaan päivittäisiin askareisiin, kuten polttopuiden pilkkomiseen, kasvimaan hoitamiseen ja pyykkien pesemiseen. Myöhemmin lapsille suunnattua työkasvatusta kritisoitiin sen työorientoituneesta otteesta. Yhteisöpedagogin näkökulmasta työkasvatuksessa on ollut paljon hyvää, sillä se on tarjonnut mahdollisuuksia yhteisöllisyyden, osallisuuden ja toimijuuden syntymiselle. Kun teemme konkreettisia asioita yhdessä yhteisen hyvän eteen - esimerkiksi kuorimme perunoita yhteistä lounasta varten - näemme, kuinka toimintamme vaikuttaa suoraan meihin itseemme, yhteisöömme ja koemme sen merkitykselliseksi. Myös arkisten askareiden tekeminen yhdessä, etenkin silloin, kun toiminta pohjaa vapaaehtoisuuteen, on yksi parhaimpia tapoja luoda ryhmäytymistä, harjoitella yhteistoiminnallisuutta, oppia itsestä ja toisista sekä kokea onnistumisen kokemuksia.
Tavoitteellinen yhteistoiminta tarvitsee toteutuakseen ja onnistuakseen suunnittelua sekä yhteistyöhön kannustavan tilan luomista. Siihen tarvitaan konkreettista tilaa ja sellaisia välineitä, jotka tukevat ihmisten toiminnallisuutta. Yhteistoiminnan onnistumiseksi tarvitaan myös fasilitoimista eli ohjausta kohti yhdessä tekemistä. Joskus on tarpeen näyttää esimerkkiä siitä, mikä on mahdollista ja toisinaan on muistutettava yhteisistä säännöistä. Kuitenkin, tarkoituksena on kannustaa ihmisiä luomaan ja määrittämään yhdessä olemista itse.
Lapset pilkkomassa kaaleja Kotikallion kesälastentarhan puutarhassa vuonna 1925. Lastentarhamuseon valokuvakokoelma.
Hyvä esimerkki vapaaehtoisesta yhteistoiminnasta Lastentarhamuseolla on tavaroiden paikalleen laittaminen ja siivoaminen leikkien loputtua. Etenkin sellaisina museopäivinä, kun museossa on ollut paljon vieraita paikalla, olen ottanut tavakseni julistaa yhteiset siivoustalkoot hieman ennen museon sulkeutumisaikaa. Tällöin lelut ja palikat viedään takaisin omille paikoille porukalla - aikuisten ja lasten kanssa yhdessä. Tässäkin kehotuksessa on tärkeää osallistumisen vapaaehtoisuus. Samalla yhdessä siivoaminen on merkki siitä, että tämän päivän leikit on leikitty, museo sulkeutuu ja on aika siirtyä kohti kotia. Minusta on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka suurin osa lapsista ja aikuisista osallistuu mielellään siivoukseen. Samalla yhdessä siivoaminen opettaa kaikenikäisiä museon käyttäjiä kantamaan vastuuta yhteisen ja viihtyisän museotilan puolesta.
Elisa Kuusisto
Yhteisöpedagogi (AMK) Elisa Kuusisto on kiinnostunut tiloista ja menetelmistä, jotka mahdollistavat kohtaamisen ihmisen oman itsensä, toisten sekä elollisen ja elottoman luonnon kanssa. Elisa on työskennellyt Lastentarhamuseossa museo-oppaana vuodesta 2019 lähtien ja lähiaikoina kehittänyt työpajaa varhaiskasvatuksen ammattilaisille aikuisten leikkitaidoista yhdessä Lastentarhamuseon kanssa.
