Toisin ajatellut virikealustat – Jälleenlöydetyt diat osa 4
10/05/2021
Vähän toisenlainen projekti – Jälleenlöydetyt diat osa 6
26/05/2021
Jälleenlöydetyt diat - osa 5
Askartelua, taidetta ja työtä
Satojen neljä- viisikymmentä vuotta vanhojen päiväkotivalokuvien tutkiminen tuotti kiinnostavan aikamatkan nuoren, kokemattoman lastentarhanopettajan maailmaan 1970-80-luvulla, kokemusten karttumiseen ja oman opettajaidentiteetin vahvistumiseen. Samalla olen saanut tarkistaa omia muistikuviani siitä maailmasta ja toimintaympäristöstä.
Olimme vähitellen 1970-luvun lopulla oppineet motivoimaan lasten työskentelyä kehyskertomusten avulla. Niiden oli tarkoitus luoda lapsille hyvä tunnesuhde suunniteltuun toimintaan. Kerroimme lapsille satuja ja tarinoita ja mietimme sitten, usein las-ten kanssa yhdessä, minkälaiseen toimintaan ne antoivat aiheita. Ikaroksen lennosta kuultuaan lapset pohdiskelivat, voisivatko hekin lentää, jos tehtäisiin siivet selkään. Kysyin, haluavatko he kokeilla ja siitä alkoi pitkä siipien rakentelu- ja tutkimisprojekti. Usein tarinat innostivat aluksi piirtämään ja maalaamaan tarinoihin kuvitusta, mutta sen jälkeen lapset innostuivat usein leikkimään tarinan tapahtumia, syntyi spontaania nukketeatteria ja monenlaisia rakennelmia. Pienellä ohjauksella niihin voitiin lisätä paljon askartelunomaista työskentelyä, johon liittyi luontevasti myös taiteellista otetta. Sellaisessa toiminnassa kaikki varhaiskasvatuksen osa-alueet integroituivat hyväksi kokonaisopetukseksi. Lisäksi se mahdollisti yhteisökasvatuksen luonnolliseksi osaksi lasten jokapäiväistä toimintaa.
Emme enää paljoakaan välittäneet mistään valmiiksi kirjoitetuista opetus- tai toimintasuunnitelmista. Päivähoidon kasvatustavoitekomitean mietinnön (Kom. 1980:31) hengessä laadimme kuitenkin jonkinlaiset yleistavoitteet musiikkikasvatukselle, kuva-taidekasvatukselle, liikuntakasvatukselle, kirjallisuuskasvatukselle ja teatterikasva-tukselle (Sarras, Virkki: Thalian tarhat, 1985). Silloin ei niinkään puhuttu taidekasvatuksesta, vaan meidänkin tavoiteasetelmamme oli esteettisen kasvatuksen yleissuunnitelma.
Esteettisen kasvatuksen tavoitteemme voivat johdattaa ajatukset jonkinlaiseen ainekasvatukseen ominen erillistavoitteineen, mutta emme toimineet niin. Näitä esteettisen kasvatuksen eri alueita ei harjoitettu, saati opetettu erillisillä tuokioilla, vaan ne kaikki integroituivat kehyskertomusten virittämiin juonellisiin projekteihin, joissa esteettisen kasvatuksen eri puolet ja työtavat limittyivät toisiinsa johdonmukaisella tavalla. Tarinoihin perustuvat toimintakokonaisuudet, projektit, venyivät joskus pitkiksikin. Työskentelyä projektin parissa jatkettiin yleensä niin kauan kuin aihe kiinnosti lapsia ja syntyi uusia ideoita ja tekemistä. Kutsuimme sitä projektin kehkeytyvyydeksi. Projektia aloitettaessa, emme usein tienneet tarkoin, mihin se aikanaan päättyy. Jonkinmoinen käsitys päämääristä oli kuitenkin syntynyt jo suunnitteluvaiheessa, mutta annoimme projektin ja siihen kuuluvan toiminnan kehkeytyä ja rönsyillä joustavasti tilanteen mukaan. Näin projekteihin tuli mukaan hyvin monipuolista sisältöä ja toimintaa, ja niissä taiteelliset prosessit ja askartelu sekoittuivat ja yhdistyivät toisiinsa niin, ettei enää ollut järkevää, jos edes mahdollistakaan ajatella niitä erillisinä toimintoina.
1980-luvulta lähtien lasten projekteissa lasten työ näyttäisi olleen keskeinen pedagoginen menetelmä. Projektit kasvoivat niin laajoiksi, että niiden loppuunsaattamiseen tarvittiin varsin paljon lasten työtä. Aikuisten ohjaamisen ja opettamisenkin jälkiä näkyi työn tuloksissa, mutta projektin toteuttaminen oli kuitenkin enimmäkseen lasten omissa käsissä. Vuosikymmenen lopulla lasten projektityöskentelyn dokumentaatioissa näkyy lasten työn ja toiminnan oman suunnittelun ja kehittelyn lisääntyminen ja jäsentyminen. Projektien toteuttaminen ja lopputuotokset alkoivat olla yhä selvemmin lasten oman suunnittelun mukaisia. Vastaavasti aikuisten osuus lasten toiminnan suunnittelussa ja työn ohjaamisessa väheni. Aikuiset tietenkin johtivat edelleen projekteja, mutta näyttävän lopputuloksen sijaan alettiin yhä enemmän kiinnittää huomiota projektien toiminta- ja työprosessien lapsille tarjoamiin oppimisen ja harjaantumisen mahdollisuuksiin.
Tutun Peikko ja kolme pukkia -laululeikin taustakuvaksi lapset suunnittelivat ja toteuttivat seinälle suuren kollaasin, jossa ovat kaikki tarinaan kuuluvat olennaiset elementit.
Tässä esimerkissä askartelun, taiteilun ja työn kolmiyhteys alkaa näkyä yhä selvemmin. Kun tarkastelen projektidioja edemmäs 1980-luvulle, näen tämän trendin vain vahvistuvan. Askarteluun liittyy paljon työtä ja kokeilua. Samalla työprosessien jatkuessa lapset ehtivät saada paljon henkilökohtaista harjoitusta ja kokemusta kaikista työvaiheista. Lasten oman suunnittelun ja kehittelyn myötä projektityöskentely lähenee taiteellista prosessia.
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
