Wivin puistikko – Lasten leikeistä tulevaisuuden luovuuteen
18/02/2022
Lastentarhanopettajat lakossa keväällä 1984
31/03/2022
Tarinallisen leikin lähteillä - osa 3
Sammon ryöstö ja puolustus
- leikki kääntyy nukketeatteriksi, Tainionkosken päiväkoti 1985
Viime blogissa kuvaamani Sammon ryöstö -leikin rinnalle alkoi kehkeytyä myös lasten varjonukketeatteriesityksiä. Varjonukketeatteri oli tullut lapsille tutuksi jo aikaisemmista projekteista ja nukketeatteria oli ylipäätään käytetty paljon Tainionkosken päiväkodissa. 1970-luvulla sinne oli järjestetty kiinteä nukketeatterinäyttämö sahaamalla tarpeistokaapin oveen aukko esityksiä varten. Nukketeatterinäytöksiä tilattiin myös suhteellisen usein ammattiteattereilta 1980-luvun loppupuolelle saakka, jolloin kuntatalouden kiristyminen lopetti ne lähes kokonaan.
Nukketeatteri eri muodoissaan on erinomainen varhaiskasvatuksen työtapa. 1970-luvulla käytimme nukketeatteria yhtenä sadunkerronnan muotona, orientoimaan lapsia päivän toimintaan. Varjonukketeatteria käytettiin aluksi sen graafisen ilmiasun vuoksi, ohjaamaan lapsia grafiikan maailmaan. Ensin esitimme sadun varjonukeilla ja siitä lapset aloittivat painolaattojen tekemisen. Painoaattojen valmistaminen sisältää monia työvaiheita, piirtämistä, leikkaamista ja liimaamista. Laattoja työstettiin yleensä pari-kolme päivää ennen kuin päästiin vedostamiseen ja sitten signeeraamaan taiteen sääntöjen mukaan.
Varjonukketeatterin pystyttäminen on helppo ja nopea operaatio ja myös nuket valmistuvat muutamassa minuutissa. Omiin spontaaneihin leikkeihinsä lapset eivät tarvinneet edes varjokangasta, vaan he käyttivät varjonukkesiluetteja tavallisen keppinuken tapaan. Tällä kerralla sammon ryöstön leikkiminen johti lasten itse järjestämiin varjonukketeatteriesityksiin. Lapset ja aikuisetkin piirsivät ja leikkasivat suuren määrän varjonukkeja ja lapset esittivät niillä sammon tarinaa monia kertoja kevään kuluessa.
Varjonukeilla esittäminen oli niin kiinnostavaa ja suosittua puuhaa, että varjokankaan takana oli yleensä pieni jono lapsia odottamassa omaa vuoroaan. Lapset improvisoivat esityksiään tutun leikkijuonen perusteella. Ne kiinnostivat jatkuvasti myös yleisöä ja katsomo oli yleensä täysi. Näin tarinallinen oppimisympäristö ulottui varjokankaan molemmille puolille.
Koska lapset olivat niin innoissaan nukketeatterileikistä, ehdotimme koko tarinan esittämistä vanhemmille kevätjuhlassa. Siitä alkoi uusi projekti. Näytöstä varten piti rakentaa oikea nukketeatterinäyttämö ja sille sopivat nuket. Koska aikaa ei enää ollut liiemmälti, päätimme tyytyä yksinkertaisiin keppinukkeihin, joille lapset muovailivat päät. Itse teatterin teimme yhdessä kuusivuotiaiden lasten kanssa. Naulasimme vankan kehikon laudoista ja sen varaan kiinnitimme aaltopahvisen etuseinän, joka maalattiin. Tässä kevätkauden päätösprojektissa hyödynnettiin yhteenvedonomaisesti lasten kokemuksia kevään aikaisemmista leikeistä.
Kuva 1. Pohjolaan soudetaan mattoveneellä.
Kuva 2. Väinämöinen laulaa Pohjolan väen uneen. Taustana on varjokangas, jolle osa tarinasta heijastettiin varjonukeilla.
Kuva 3. Lemminkäinen kurkistaa kulisseista.
Kuva 4. Projektin päätteeksi järjestettiin karonkka.
Tehdäksemme nukketeatterin hyödyntämisen mahdollisimman helpoksi luovuimme jo varhain kurkistuskaappiteatterista ja suuritöisistä teatterinukeista. Aloimme sen sijaan käyttää nukkeina esim. lasten leluja ynnä muita arjen kapistuksia. Lapset eivät yleensä tarvinneet roolileikkiensä tueksi juuri mitään rekvisiittaa eikä yleensä edes rooliasuja. Aikaisemmin mainitsemani Prinsessa Ruusunen -leikki oli harvinainen poikkeus. Siinä leikkiympäristön rakentaminen ja rooliasujet valinta olivat tärkeä osa leikkiä.
Museon dokumentaatioissa on myös esimerkkejä sellaisista lasten teatterileikeistä, joissa kaukaisena ajatuksena on mahdollisesti myöhemmin esittää tarina yleisölle, mutta silloinkin lasten toiminnan sisältö on ollut paljolti luonteeltaan tarinan inspiroimaa leikkimistä ja tarpeiston valmistamista. Niissäkin projekteissa lapset rakensivat enimmäkseen itse tarvittavat ”lavasteet”. Niiden suunnittelusta ja valmistamisesta tulikin usein aivan oma projektinsa.
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
