Askarteluvihko ja virikealusta – Jälleenlöydetyt diat osa 2
26/04/2021
Toisin ajatellut virikealustat – Jälleenlöydetyt diat osa 4
10/05/2021
Jälleenlöydetyt diat - osa 3
Mallinmukaisesta askartelusta eteenpäin
Oulun lastentarhanopettajaseminaarissa sain hyvän peruskoulutuksen askartelun maailmaan. Päätoimisen askartelunopettajan johdolla kokeilimme ja keräsimme kansioon paljon hyväksi havaittuja askartelumalleja, joihin kuuluivat myös Fröbel-taittelumallit. Opetussuunnitelmassa oli myös pitkät kurssit teknisessä ja tekstiilikäsityössä.
Vastavalmistuneena lastentarhanopettajana jouduin tietenkin monesti turvautumaan koulutukseni tarjoamaan selkänojaan. Työparini, koko työikänsä samassa päiväkodissa työskennellyt sosiaalikasvattaja, antoi yleensä oikeutettua kritiikkiä varhaisista kokeiluistani mallista luopumiseen. ”Tyhjästä on lastenkaan paha nyhjäistä,” hän muistutti. Hiljalleen aloin kuitenkin ymmärtää, miten siitä ristiriidasta päästään eteenpäin.
Perinteisen askartelutyylin ongelma ei ollut siinä, että oli malli, vaan siinä, että toimintaan lähdettiin malli edellä. Lasten piti toteuttaa aikuisten antama malli ja työsuunnitelma mahdollisimman tarkasti. Joskus aikuiset vielä korjasivat ja parantelivat lasten askartelutöitä mieleisekseen ennen niiden lähettämistä kotiin. Mallittomaan askarteluun piti lähteä toisenlaisella asenteella.
Aloimme orientoida lapsia suunniteltuihin töihin ensin informaatioseinän avulla. Siihen kootun aineiston edessä keskusteltiin lasten kanssa ja sen perusteella lapset loivat itselleen mielikuvan siitä, mitä halusivat käsitellystä aihepiiristä askarrella, piirtää, maalata tai leikkiä. Näin toimien malli ei ollutkaan opettajan suunnittelema ja valmiiksi malliksi askartelema, vaan lapset kuvittelivat mallit omassa mielessään. Näin lasten töistä tuli persoonallisia luomuksia, joissa lapset olivat konkretisoineet mielikuvansa puheena olleista aiheista. Askarteluun tuli taiteellista sävyä.
Siitä ei sitten ollutkaan pitkä matka kehyskertomusten virittämään toimintaan. Satu ja fantasia ovat lasten ominta maailmaa. Ne motivoivat lapsia leikkimään ja siihen lapset ryhtyvät aina, ellei heitä estetä. Hyvän sadun juoni imaisee lapsen mukaansa niin, että siitä riittää lähes loputtomasti aiheita ja virikkeitä paitsi leikkimiseen ja liikkumiseen myös askartelemiseen, maalaamiseen ja tutkimiseen.
Kehyskertomukset johdattivat lapsiryhmät myös pitkäjänteiseen toimintaan. Kaikkea ei tarvinnut saada valmiiksi yhden tai parin toimintatuokion aikana. Laajimpiin hankkeisiin voitiin perustaa yhteistoiminnallisia työryhmiä, jotka toteuttivat melko itsenäisesti oman osuutensa. Kun toiminta seurasi kehyskertomuksen juonta, lapset tiesivät aina mihin tänään tehdyt asiat liittyivät ja mitä huomenna tulee tapahtumaan. Sadun tai muun lapsia kiinnostavan kehyskertomuksen myötä lapsille syntyi hyvä tunnesuhde yhteiseen toimintaan, olipa se sitten askartelua, taiteilua tai liikuntaa ja parhaimmillaan niiden yhdistelmää.
Jälleen löydettyjä dioja aikajärjestyksessä tutkittaessa on helppo nähdä, että muutos perinteisestä askartelutyylistä eteenpäin on edennyt varsin hitaasti ja pienin askelin, mutta jo 1970-luvun kuvissa näkyy, että yhä useammin askartelutyöt liittyvät kiinteänä osana jonkin suuremman aihekokonaisuuden rakenteeseen. Lapset askartelivat esim. nukketeattereita ja nukkekoteja.
Oman askartelumallin mielikuvaa vahvistettiin aikuisten ohjaamalla suunnittelulla. Lapset piirsivät monesti useita luonnoksia suunnittelemastaan kohteesta yksityiskohtineen ennen kuin ryhtyivät työhön.
Tässä kuvassa on lasten suunnitelmia ”Peikko ja kolme pientä pukkia” -esitykseen. Pukkinuken muotoja on luonnosteltu paperille ja niissä on yritetty hahmottaa juuri pukille ominaisia yksityiskohtia. Luonnoksien oheen on myös kirjoitettu suunniteltu tarvikeluettelo. Valmiita nukkeja on hyllyllä suunnitelmien edessä.
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
