
Taivaassa lentävä kala – lapsen ihmettelyä katsomusten äärellä
25/08/2026
Ebeneser-talo kevätauringon paisteessa. Kuva: Jenni Tinell / Lastentarhamuseo
Kallion Euroopan Kulttuuriympäristöpäivä: Naisarkkitehtuurin pioneerit Kalliota rakentamassa
Sunnuntai 13.9. klo 16
Kävelyopastus aloitetaan Toinen linja 23 rakennuksen edestä
Vapaaehtoinen osallistumismaksu
Kävelyopastus johdattaa naisarkkitehtien suunnittelemiin kohteisiin ja Kallion rakentamisen historiaan.
Kävelyopastuksella tutustutaan naisarkkitehtien suunnittelemiin rakennuksiin ja heidän työhönsä Kallion rakentajina. Opastus ulottuu 1800-luvulta aina 1990-luvulle saakka.
Kierroksen esimerkkikohteina on muun muassa ensimmäisten suomalaisten naisarkkitehtien töitä 1900-luvun alusta. Yksi arkkitehdeista on Wivi Lönn (1872-1966), joka oli yksi aikakautensa merkittävimmistä arkkitehdeista.
Ensimmäiset suomalaiset naisarkkitehdit valmistuivat jo 1800-luvun lopulla, mikä oli kansainvälisestikin poikkeuksellisen varhain.
Kävelyopastus alkaa klo 16 Toinen linja 23 rakennuksen edestä. Kävely päättyy Ebeneser-talolle (Helsinginkatu 3-5) – Wivi Lönnin vuonna 1908 lastentarhaksi suunnittelemalle rakennukselle. Kävelyn kesto on arviolta 1,5 tuntia.
Ebeneser-säätiö on avannut julkisen rahankeräyksen nimellä ”Eben nuttu kuntoon”. Ebeneser-talon julkisivujen korjaushanke käynnistyy lähivuosina. Opastuksen vapaaehtoisella osallistumismaksulla voi tukea korjaushanketta ja ryhtyä sen mesenaatiksi.
Naisarkkitehtuurin pioneerit Kalliota rakentamassa -kävelyopastus on osa vuoden 2026 Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ”Vaalimisen arvoiset” -teemaohjelmaa.
Kävelyn toteuttavat Kallion kävelyfestivaali, Siltasaariseura ja Ebeneser-säätiö. Oppaana toimii tietokirjailija ja kaupunkiopas Juhani Styrman.
Lisätietoja:
ebeneser(at)ebeneser.fi
p. 050 307 7399




