Kallio kukkii Ebeneser-talossa 9.-13.5.
25/04/2023Ebeneserin käsityön opetuksen perintö
12/06/2023Ruotsalon päiväkodin projektille vuoden 2023 Voisiko olla toisin? -apuraha
Ebeneser-säätiön hallitus päätti vuonna 2023 myöntää apurahan Musiikin loin ja musisoin! – Ruotsalon päiväkodin yhteisöllinen matka musiikin maailmaan -projektille. Projektin työryhmänä toimivat Kokkolan kaupungin Ruotsalon päiväkoti ja varhaiskasvatuspalvelut sekä Kulttuuriosuuskunta Uulu.
Musiikin loin ja musisoin! – Ruotsalon päiväkodin yhteisöllinen matka musiikin maailmaan
Ruotsalon päiväkodin tavoitteena on tarjota moniaistillisia ja osallistavia musiikkikokemuksia kehittämällä musisointia tukevia tiloja ja ympäristöjä. Musiikkikokemusten mahdollisuutta laajennetaan projektissa ulkotilaan. Hankkeen asiantuntijana soitinrakentamisen ja yhteisöllisten suunnittelutyöpajojen vetämisen osalta toimii Kulttuuriosuuskunta Uulu. Hankkeessa tehdään yhteistyötä myös Centria-ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiopiskelijoiden kanssa.
"Tässä hankkeessa huomioidaan koko kyläyhteisö ja luodaan toimintamalleja, joissa esimerkiksi ikäihmiset pääsevät päiväkotilaisten kanssa yhdessä toimimaan ja kokemaan yhdessäolon riemua sekä jakamaan oppimiskokemuksia." Musiikin loin ja musisoin! -työryhmä
Voisiko olla toisin? -apurahan arviointityöryhmä näki projektin vahvuutena Kokkolan kaupungin varhaiskasvatuspalvelujen sitoutumisen hankkeeseen, suunnittelun, arvioinnin sekä viestinnän resurssina sekä taloudellisesti. Hanke yhdistää taidekasvatuksen ulkotoimintaan, ulkona olevat soittimet houkuttelevat liikkumiseen ja siinä huomioidaan kestävän kehityksen näkökulma ottamalla ikäihmiset mukaan päiväkodin kulttuuritempauksiin. Hanke monipuolistaa musiikkikasvatustoimintaa ja sitä toteuttaa laaja sekä mielenkiintoinen yhteistyökumppaniverkosto. Hankkeessa otetaan mukaan koko kyläyhteisö, jolloin yhteisöllisyys korostuu. Hankkeessa aktivoidaan päiväkotipihan käyttöä ja mahdollistetaan sen käyttö myös ulkopuolisille päiväkotiajan ulkopuolella.
Voisiko olla toisin? -apuraha on varhaiskasvatuksen uutta luoviin kokeiluihin ja projekteihin suunnattu apuraha. Sen perustaja on Vapaan kokeilukoulun kannatusyhdistys ry, jonka perustama päiväkoti Pakilan Lastenpaikka teki 1970–2017 uraa uurtavaa työtä varhaiskasvatuksen ja sen kehittämisen saralla. Apurahan jakoa hallinnoi Ebeneser-säätiö. Apuraha jaetaan vuosittain keväällä ja se on arvoltaan 4000 euroa.
Lisätietoja:
Fredrika Visuri, museolehtori
p. 050 307 7399
fredrika.visuri@ebeneser.fi