Jälleenlöydetyt diat – osa 1
17/03/2021
Mallinmukaisesta askartelusta eteenpäin – Jälleenlöydetyt diat osa 3
03/05/2021
Jälleenlöydetyt diat - osa 2
Askarteluvihko ja virikealusta
En tiennyt lastentarhanopettajan työstä mitään astellessani ensikertaa harjoittelijan pestiini Porvoon Pappilanmäen päiväkotiin syksyllä 1970. Melko pian minusta alkoi näyttää siltä, että piha- ja laululeikkien ohella askartelu oli lastentarhatyön peruskauraa. Päivittäiset askartelutyöt liittyivät keskusaiheeksi sanottuun suunnitelmaan, joka taas näytti usein liittyvän vuodenkiertoon ja siihen kuuluviin juhliin. Sitä sanottiin kokonaisopetukseksi ja se edusti aikansa edistyksellisintä lastentarhapedagogiaa.
Nämä keskusaihesuunnitelmat tulivat minulle tutuiksi, koska harjoittelijan tehtäviin kuului valmistella päivän askartelutuokio hakemalla ja järjestämällä tarvittavat materiaalit ja työkalut lasten pöydille valmiiksi sievään järjestykseen. Ohjeet siihen katsoin mapista, johon harjoittelunohjaajani entinen Ebeneser-seminaarin opettaja Sirkka-Liisa Nieminen oli kirjoittanut ja piirtänyt valmiit suunnitelmat, ohjeet ja askartelumallit koko vuoden ajaksi. Sellaisia mappeja näin myöhemmin myös seminaarin harjoittelujaksoilla oululaisissa päiväkodeissa, mutta opiskelijat eivät saaneet niihin koskea.
Askartelun tärkeää asemaa 1970-luvun päivähoidon pedagogisena sisältönä kuvaa sekin, että teoksessaan Esikouluikäisten ohjaus (Heikkinen, Salpakivi: 1972) tekijät nimeävät ja esittelevät ainakin kuusi erilaista askartelulajia jouluaskartelusta jätemateriaaliaskarteluun. Lastentarhanopettajaseminaareissa oli tuolloin myös päätoimiset askartelun opettajat ja Lastentarhalehdessä oli erityinen askartelumallipalsta.
Tultuani Imatralle töihin 1974 yksi ensimmäisistä työyhteisöä koskevista havainnoistani oli askarteluvihko, jota moni lastentarhanopettaja piti mukanaan. Siihen piirrettiin askarteluideoita ja -malleja, jota nähtiin päiväkodeissa virikealustoilla. Ne olivat keskusaiheisiin aikuisten etukäteen valmistamia alustoja, joille lasten tekemät valmiit askartelutyöt aseteltiin näytteille ennen kuin ne lähetettiin koteihin. Askartelutyöt saatettiin myös kiinnittää seinälle korkkitauluun tai ne voitiin ripustaa kattoon riippumaan. Opettajilla oli tilaisuus tutkia ja kopioida niitä, kun kokoonnuttiin eri syistä päiväkotien tiloissa. Pidin sitä osoituksena lastentarhanopettajien uudistumishalusta, ettei tarvitsisi aina toistaa moneen kertaan teetettyjä vanhoja askartelutehtäviä.
Perinteinen lastentarha-askartelu alkoi saada taantumuksellisuuden leimaa 1970-luvun yltiökriittisinä vuosina. Ylimielisimmät tiedostavat kriitikot pilkkasivat sitä paskarteluna ja turhanaikaisena puuhasteluna. Sen tilalle alkoi vakiintua puhe lasten luovuudesta ja käden taidoista, silmä-käsi -koordinaatiosta ja hienomotoriikan kehittämisestä, jotka kaikki olivat kuuluneet askartelukäsitteen sisään.
Askarteluteema hiipui pedagogisesta puheesta vähitellen kokonaan, ainakin sen positiivisessa merkityksessä ja sen myötä askarteluajatus oheni usein myös lasten toiminnan suunnittelussa. Tähän samaan aikaan keskusaihesuunnitelmat menettivät suosiotaan ja muotiin alkoi tulla tieteenalajakoinen toiminnan suunnittelu jopa niin, että jokaiselle viikonpäivälle saatettiin suunnitella koko vuodeksi omia nimikkoaineitaan: esimerkiksi niin, että maanantaina oli liikuntapäivä, sitten kuvispäivä, luonnontietopäivä, matikkapäivä ja leikkipäivä perjantaina.
Kun nyt 50 vuotta myöhemmin järjestelin Tainionkosken päiväkodin lasten toiminnasta 1970-luvulla kuvaamiani dioja, huomasin nopeasti, että askartelutehtävät kuuluivat kiinteästi myös oman päiväkotini lasten ohjelmaan. Muistelen kyllä olleeni Oulun seminaarissa niiden joukossa, jotka väheksyivät mallinmukaisen askartelun valta-asemaa päiväkodeissa. Silloin iskusana oli lapsen luovuus, johon aikuisen antaman mallin jäljittely ja toistaminen ei mielestämme oikein sopinut.
Ilman näiden kuvien todistusvoimaa olisin edelleen kuvitellut, ettei Tainionkosken päiväkodissa ainakaan mallinmukaista askartelua suosittu. Mutta lajitellessani kuvia edelleen seuraavalle vuosikymmenelle, kävi selväksi, että lasten töitä esittelevien kuvien yksi-tyiskohdissa aikuisten antamien mallien vaikutusta näkyi toisinaan pitkälle 1980-luvulle. Askartelu ylipäätään, joskin luonteeltaan muuttuneena, jatkui töissäni koko päiväkotiurani loppuun saakka enkä sitä yhtään häpeäkään.
Seppo Sarras
Varhaiskasvatuksen alalla mittavan uran tehnyt Seppo Sarras valmistui lastentarhanopettajaksi Oulun lastentarhaseminaarista vuonna 1973. Hän täydensi opintoja ensin Oulun yliopistossa 1973-1974 ja myöhemmin vielä Joensuun yliopistossa 1985. Työuran hän aloitti Imatralla päiväkodinjohtajana 1974. Vuonna 2003 Sarras siirtyi Helsinkiin, ensin Kallion päivähoitoalueen päälliköksi ja sitten Päivähoidon vastuualueen kehittämiskonsultiksi.
