Reippahasti käypi askelet – Friedrich Fröbel ja työkasvatus

Keskellä jouluvalmistelujen aikaa innostuin etsimään lähtökohtia, joilla jouluvalmistelut ja muut lastentarhan työtehtävät määriteltiin lastentarhan keskeisinä toimintatapoina. Perustana tälle sukellukselle työkasvatuksen historiaan toimivat Ebeneser seminaarin Fröbel-pedagogiikan luennot 1920–30-luvuilta sekä joukko aihepiiriin liittyviä tutkimuksia.

Friedrich Fröbel (1782–1852) korosti aikoinaan lapsen toimintavietin tai -halun tyydyttämisen merkitystä, jopa välttämättömyyttä. Fröbelin mukaan lapsen toiminnan tarpeeseen on vastattava. Työn ja leikin avulla lapsi omaksuu ulkomaailmassa olevia asioita ja toisaalta ilmaisee itseään ja harjoittaa näin ihmisen ja luonnon välisiä perusprosesseja. Lapsen mielenkiinnolla työhön on laajin ja syvimmin vaikuttava merkitys kasvatukselle. Työllä tarkoitetaan sitä ihmisen tietoista toimintaa, jonka kautta hän pyrkii saavuttamaan päämäärän.

Työtehtävät sovelletaan lapsen fyysisten ja henkisten voimien mukaiseksi. Tehtävän tulee olla mielenkiintoinen ja lapsen kasvaessa pyritään tavoittamaan myös työn päämäärä. Työn tuloksen näkeminen ja siitä iloitseminen on lapsille tärkeää. Pienimmille lapsille itse tekeminen riittää tuottamaan iloa. Työtehtävät eivät saa olla liian vaikeita eivätkä myöskään liian helppoja ja niiden tekemiseen käytetään aina oikeita, lapsen käteen sopivia välineitä. Fröbel uskoi, että lapset haluavat ottaa haasteita vastaan ja kehittää taitojaan vähitellen. Kun lapsi ottaa riskejä ja haasteita vastaan, hänen luottamuksensa maailmaan kasvaa.

Fröbel ohjaa vanhempia pääteoksessaan Die Menschenerziehung vuodelta 1826: ”Voitte nimittäin yhdellä iskulla tappaa lastenne toimintavietin pitkäksi aikaa, jos työnnätte hänet syrjään ja pidätte tarjottua apua lapsellisena, tarpeettomana ja vähäpätöisenä, ehkä peräti esteenä ja haittana itsellenne. Älkää antako työpaineen johtaa teitä itseänne harhaan. Varokaa sanomasta: ’Pois tieltä nyt’, ’olet haitaksi’ tai ’nyt on kiire, anna kun teen sen itse nopeasti valmiiksi’.” (Fröbel, 2012, 78) Aikuisten toimiessa näin lapset kokevat, että heidät jätetään ulkopuolelle.

Työn ja leikin ero voidaan nähdä tarkasteltaessa aikuisen osallistumisen astetta. Aikuisen on leikin aikana pysyttävä mahdollisimman paljon toimettomana. Työn aikana tulee neuvoa ja opettaa enemmän. Vähitellen, kun lapsi on oppinut oikeat menettelytavat, lapselle tulee antaa suurempaa vapautta myös työtehtävissä. ”Lapseen luottaminen kannustaa ahkeruuteen ja kekseliäisyyteen, kohottaa työiloa, herättää vastuunalaisuuden ja kunniantuntoa ja kasvattaa lasta itsenäisyyteen ja omintakeisuuteen.” (Fröbel-pedagogiikan luentoja 1920–30-luvulta.)

Lapsen työn ja toiminnan tulee olla pohjana inhimilliselle työlle, kaiken hyödyllisen sekä hyvän ja kauniin aikaan saamiseksi. Työtehtäviä ei tule tehdä leikinomaisesti, vaan tekeminen tulee olla todellista ja hyödyllistä. Fröbelin mukaan työ kehittää pään, sydämen ja käden voimia. Puutarhatyöt ja eläinten hoitaminen auttavat lapsia rakastamaan ja hoivaamaan, taloustöissä tai vaikkapa joululahjan valmistamisessa opitaan myös toisille tekemisen tärkeys, toisen ilahduttaminen. Ruoan valmistaminen sisältää mahdollisuuden yhdistää perheitä ja ystäviä, mutta myös toisilleen tuntemattomia ja eri kulttuureja yhteisen oppimisen edistämiseksi syvimmällä tasolla. Työtehtävien avulla lapsilla kehittyy yhteenkuuluvuuden tunne kaiken sen kanssa, mikä elää ja kasvaa maapallollamme.

Rauhallista ja sopivan toimeliasta joulun aikaa kaikille!