Näyttelyt

Lastentarhamuseon perusnäyttely, Kansanlastentarha – Helsinginkatu 3-5, valmistui vuonna 2009.
Näyttely esittelee lastentarhatyön historiaa nykyhetkeä unohtamatta.

Näyttely alkaa Ebeneser-talon ensimmäisestä kerroksesta, missä kesäisten ja talvisten pihaleikkien lisäksi pääsee
tutustumaan myös yleisemmin Sörnäisten alueen historiaan. Näyttely jatkuu talon kolmannessa kerroksessa, missä
lastentarhatyön historiaa lähestytään leikin, työkasvatuksen, kädentaitojen, pedagogiikan ja arkkitehtuurin kautta.
Näyttelyssä on mahdollista tutustua myös lastentarhanopettajakoulutuksen alkutaipaleisiin Suomessa sekä suomalaisen
lastentarhatyön äitien Hanna Rothmanin ja Elisabeth Alanderin elämään 1900-luvun alkupuolella. Näyttely on suunniteltu
toiminnalliseksi ja erityisesti lapsiyleisön huomioivaksi.



Vaihtuvat näyttelyt:

Lastentarhamuseo-25-vuotta

Lastentarhamuseo 25 vuotta (1.9.2023 - 18.6.2025)

Ebeneser-säätiön ylläpitämä Lastentarhamuseo perustettiin vuonna 1998. Museon 25-vuotista taivalta juhliva näyttely avaa Lastentarhamuseon syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, ensimmäiset näyttelyt, museopedagogiset ajatukset, esine-, kirjasto- ja valokuvakokoelmat sekä nykydokumentoinnin yhteistyötahoineen.



Menneet vaihtuvat näyttelyt:

Laulu kunniapaikalle

Wivin puistikko (1.4. - 31.12.2022)

”Laulun tulee päästä kunniapaikalle lastentarhassa. Se voi ja sen tuleekin läheisesti kuulua niin työhön kuin leikkiinkin. Laulu paremmin kuin mikään muu, tuo ilmi lapsuuselämän iloja ja harrastuksia. Jos jotakin tahtoisit tehdä lapselle rakkaaksi ja ymmärrettäväksi, niin opeta hänelle silloin jokunen laulu siitä asiasta.” Elisabeth Alanderin muistiinpano n. vuodelta 1919–22

Musiikkipedagogiikan historiaan lastentarhaympäristössä keskittyvä näyttely kuvaa musiikin ja erityisesti laulun nähtyjä merkityksiä osana kasvatustoimintaa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun.

Wivin puistikko -hankkeen tunnus. Lastentarhamuseo

Wivin puistikko (1.4. - 31.12.2022)

Wivin puistikko -näyttely esittelee yhteisöllisen Wivin puistikko -hankkeen prosessia ja tuotoksia. Näyttelyssä näyttelyvieras - niin pieni kuin suurikin - voi osallistua Ebeneser-talon pihan suunnitteluun ja pysähtyä pohtimaan unelmallisia ulkotiloja aistivoimaisen ja toiminnallisen työskentelyn äärellä!

Mahdollisuuksien palikat -näyttely Lastentarhamuseossa

Mahdollisuuksien palikat (8.9.2020 - 22.12.2021)

Palikoiden yksinkertaiset muodot sisältävät lukemattoman määrän mahdollisuuksia toimintaan, luovuuteen ja oivalluksiin. Muodot, jotka kolmiulotteisina esineinä inspiroivat ja houkuttelevat toimintaan ja rakenteluun iästä riippumatta. Palikat, jotka selkeydellään lumoavat ja saavat aikaan onnistumisen elämyksiä.

Mahdollisuuksien palikat -näyttely syntyi halusta esitellä erilaisia muunnelmia, joita Friedrich Fröbel (1782-1852) loi osana kehittelemäänsä kasvatusfilosofiaa ja pedagogista toimintaa tukevia työskentelymateriaaleja. Näyttely keskittyy syventämään Fröbelin kehittämistä materiaaleista ehkä kuuluisimpien, Fröbelin palikoiden käyttöä pedagogisessa toiminnassa.

Merkki oman tilan määrittäjänä -näyttely

Laiva, aurinko ja leppäkerttu - merkki oman tilan määrittäjänä (29.8.2018 - 31.12.2019)

”Tää kissa on mun!” huudahti lapsi päiväkodin eteisessä esitellessään omaa vaatelokeroaan. Viereisessä lokerossa oli punaisen auton kuva ja toisella puolella keltainen kukka. Samat merkit löytyivät ryhmätilasta lasten tuoleista, wc:n pyyhekoukuista ja päiväunille mentäessä omista sängyistä.

Miten lasten omaa henkilökohtaista tilaa määritellään paikassa, jossa tilat lähtökohtaisesti ovat yhteisiä? Näyttely esittelee lasten omien merkkien historiaa lastentarhoista päiväkoteihin.

Leikki tuntuu hyvältä -näyttely

Leikki tuntuu hyvältä (18.10. - 22.11.2017)

Toiminnallinen vaihtuva näyttely esittelee Lastentarhamuseon Lapsen ääni -hanketta (2016-2017), jonka tavoitteena oli tuoda esiin 2010-luvun lapsen ääni ja dokumentoida se tuleville sukupolville kuultavaksi. Hankkeesta koostettu video on nähtävillä näyttelytilassa yhdessä lasten toteuttaman Päärynälähde-animaation kanssa.

125 vuotta Suomen tulevaisuuden tekijöitä

125 vuotta Suomen tulevaisuuden tekijöitä (18.10. - 20.12.2017)

Miltä näyttää lastentarhanopettajan koulutuksen 125-vuotinen historia? Lastentarhamuseossa pääset pienimuotoisen näyttelyn kautta tutustumaan koulutuksen teemoihin vuodesta 1892 alkaen. Lisäksi esillä on valokuvanäyttely koulutuksen eri vuosikymmenistä.