Katse ympäristöön Wivi Lönnin 150-vuotisjuhlavuonna 2022
17/01/2022
Tarinallisen leikin lähteillä – osa 1
07/02/2022
Lapsenläheistä päiväkotisuunnittelua – tarkastelussa lasten mittakaava
1900-luvun alkupuolella kalustesuunnitelmien ja pohjapiirustusten puute vaikeutti lastentarhojen perustamista Suomessa. Kun Laki lastentarhain valtionavusta (296/1927) astui voimaan vuonna 1927, Suomen Lastentarhanopettajayhdistyksen vuosikokous asetti lastentarhanopettajista koostuvan toimikunnan suunnittelemaan lastentarhojen kalusteiden mitoitusta ja laatimaan piirustuksia. Suunnittelutyön lähtökohtana toimi sivistyskodin sisustusmalli, joka noudatteli lastentarhanopettajien omaa kotitaustaa. Toimikunnan puheenjohtaja, lastentarhanopettaja Bärbi Luther suunnitteli erimuotoisia pöytiä 3–4-vuotiaille ja 5-vuotiaille, tuoleja 3–4 sekä 5- ja 6-vuotiaille, säilytyslipastoja sekä hiekkalaatikkoja sisä- ja ulkokäyttöön. Suunnittelussa huomioitiin erityisesti eri-ikäiset ja sitä kautta erikokoiset lapset. Materiaalina käytettiin puuta ja huonekalut maalattiin opettajien suunnittelemilla väreillä. Kalusteita teetettiin piirustusten mukaan ympäri Suomea.
Vähitellen rinnalle saatiin myös teollisesti tuotettuja huonekaluja. Lasten maailmaa arvostettiin, joten muun muassa arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemista Aalto-tuoleista ja -pöydistä valmistettiin lasten mittasuhteille sopivia kalusteita. Lehtikirjoittelu tuki lasten mittakaavaan suunniteltujen huonekalujen oikeutusta. Vuonna 1938 Lastentarha-lehdessä johtajatar Fanni Karhula totesi, että ikätasoittain ryhmitellyissä lastentarhaosastoissa pitäisi olla kahden kokoisia kalusteita, 3–4-vuotiaille ja 5–6-vuotiaille. 1950-luvulla Säynätsalo-lehden artikkeli tiivistää lastentarhojen tarkoituksen seuraavasti: ”Lastentarhan päätarkoitus on kaikkialla sama. Koko lastentarha on järjestetty juuri lapsia varten; lapset ovat siellä pääasia. Huonekalut ovat heidän mittojensa mukaiset ja koko työskentely on sellaista, josta lapset pitävät ja joka lisäksi kehittää heitä.”
Lasten mittakaava alkoi kuitenkin herättää kritiikkiä, kun keskustelu työn ergonomiasta lisääntyi. Vuonna 1979 Lastentarha-lehdessä ergonomian määriteltiin tarkoittavan ihmisen ja hänen työnsä välisen suhteen tarkastelua, jossa työmenetelmiä, työvälineitä ja työympäristöä muokataan ihmisen fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia vastaaviksi. Kirjoittajat painottavat, että työn luonteen vuoksi päiväkodin kaluston mitoitusta ei voida muuttaa. Jokaisessa osastossa tuli kuitenkin olla myös aikuisen mittojen mukaan suunniteltuja kalusteita. Sisustusarkkitehti Marianne Andersson kirjoitti vuonna 1980, että lapsikeskeiset tilat eivät välttämättä ole lapsellekaan hyviä. Minikeittiöt ovat liian pieniä, eikä niissä ole kunnollisia työskentelytasoja. Eri korkeudella olevat pöydät ja tuolit tekevät sekavan vaikutelman. Anderssonin mukaan lapsi-ystävällisyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että ympäristöstä tehdään vain lapsille sopiva ja siten aikuisille epämukava. Toisaalta pienikokoisten huonekalujen ja toimintavälineiden nähtiin lisäävän lasten omatoimisuutta. Esimerkiksi matalat WC-kalusteet ja sopivan korkuiset pöydät ja tuolit olivat perusteltuja.
Vuoden 2019 päiväkotien suunnitteluohjeissa todetaan edelleen, että on tärkeätä huomioida lasten mittakaavaan sopivat kalusteet, jotka mahdollistavat ja kannustavat lasta itsenäiseen, aktiiviseen ja omaehtoiseen toimintaan päiväkodin kaikissa tiloissa. Ohjeissa painotetaan myös, että osa kalustuksesta toteutetaan aikuisten mittakaavaan. Tällä taataan henkilöstölle toimiva ja ergonominen työympäristö. Lapsen toiminta otetaan tällöin huomioon hankkimalla korotettuja tuoleja, jakkaroita ja astinlautoja.
Lapset rakentelemassa Fröbelin palikoilla 1950-luvulla lasten mittakaavaa edustavassa pöytäryhmässä. Lastentarhamuseon kuvakokoelma.
Lasten tuolit ja pöydät vuonna 2020. Lapset pääsevät kiipeämään tuolille astinlaudan avulla. Kuva: Aila Holopainen.
Tarjouman käsitteen kehittänyt James Gibson toteaa, että lapsi havaitsee esineitä ja huonekaluja toiminnasta käsin, toiminnallisen merkityksen ollessa ensisijainen. Esineet tarjoavat mahdollisuuksia tarttumiseen tai nostamiseen, pinnat juoksemiseen, kiipeämiseen tai liukumiseen. Kehon yksilölliset mittasuhteet vaikuttavat toimintamahdollisuuksien havaitsemiseen ja aktualisoitumiseen. Sopivankokoinen tuoli istumiseen määrittyy henkilön yksilöllisistä piirteistä, kuten kehon mittasuhteista, taidoista, mieltymyksistä ja aikomuksista sekä kontekstista, johon tuoli on sijoitettu. Esimerkiksi lapsenkokoinen tuoli on lapselle sopiva istua. Hän pääsee siitä helposti pois hakeakseen jotain toiminnan jatkamiselle olennaista, esimerkiksi lisää kyniä värittämiseen, ja taas vaivattomasti takaisin.
Lasten toimijuuden kannalta on ensisijaisen tärkeää, millä tasolla tarjoumat ovat lapseen nähden. Tarjoumia tutkinut Alan Costall mainitsee esimerkkinä portaat, joissa vuorotahtinen askellus onnistuu vasta noin neljävuotiaalta lapselta normaalin kokoisissa portaissa. Kiipeämisen taito riippuu sekä portaikon ominaisuuksista että henkilön koosta. Lasten mitoille suunnitelluissa portaissa lapset kykenivät nousemaan ja laskeutumaan portaita jo yhden vuoden iässä. Taitoihin vaikuttavat toki iän ja koon lisäksi myös yksilölliset tekijät. Suomalaisessa lastentarha-arkkitehtuurissa tästä on mainiona esimerkkinä Wivi Lönnin vuonna 1906 suunnittelemat Ebeneserin lastentarhan pääportaikon askelmat, jotka ovat mitoitettu lasten koon mukaan.
Pienet pöydät ja tuolit voivat toimia myös merkityksellisenä osana lasten ja aikuisten vuorovaikutusta. Kun opettajan kasvot ja keho asettuvat lasten korkeudelle, aikuisen ja lapsen koosta johtuva etäisyys kutistuu. Tällöin aikuisen on helpompi huomata lasten halukkuus osallistua keskusteluun sekä havaita lasten eleitä ja muita lapsesta lähteviä aloitteita samalla tavalla kuin istuessaan lattialla. Tänä päivänä yleisesti käytössä olevat korkeat, aikuisen mittakaavaan suunnitellut huonekalut nostavat kyllä lapset ja aikuiset samalle tasolle kommunikaation näkökulmasta, mutta mittakaava on aikuisten. Lasten on kurottauduttava aikuisten maailmaan askelmien, jakkaroiden tai muiden apuvälineiden avulla.
Helsingissä 1970-luvulla käynnistetyssä Pikkuprinssi-projektiksi kutsutussa tilasuunnitteluhankkeessa lähdettiin liikkeelle ensisijaisesti päiväkodin kasvatustavoitteista sekä toiminnan järjestämisestä huomioiden myös lapsen kehityksen moninaisuus. Projektista vastannut arkkitehti Pentti Myllymäki korosti, että lasten ja aikuisten väliset mittasuhteet tulee erottaa toisistaan. Kehitysprojektin muistiossa esitellään eri-ikäisten lasten mittoja ja ulottuvuuksia, joiden huomioiminen oli tärkeä osa kalusteiden ja ympäristön suunnittelutyötä. Vielä pitkälle 1990-luvulle lasten mittakaavaa toteutettiin huonekalujen mitoituksissa ja esimerkiksi wc-tilojen altaiden ja istuinten suunnittelussa, vaikka tiukasta ikätasoisesta huonekalujen mitoituksesta vähitellen luovuttiinkin.
Viisivuotiaan lapsen mitat ja ulottuvuudet. Kuva: Lasten mitat ja ulottuvuudet N:o 5/1978. HKA.
Lapset käsipesulla. Lastentarhamuseon valokuvakokoelma.
Vuonna 1984 arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä kertoivat suunnittelemansa päiväkoti Taikurinhatun lähtökohdista Arkkitehti-lehdessä. He korostivat suunnitteluprosessissa taiteellisen ajattelun merkitystä abstraktin tilasommittelun sijaan. Pietilöiden mukaan lasten päiväkotisuunnittelun tuli olla ”lapsenläheistä”. Lapsenläheistä arkkitehtuuria syntyy, kun arkkitehti pudottaa tarkastelevan silmänsä lapsen korkeudelle. Tila hahmottuu nyt ”lapsen horisontista”. Siten kaikki asettuvat uudella tavalla tilaan ja toisiinsa nähden. Lapsia ja aikuisia erottavassa vertikaalissa tasossa lasten maailma on alhaalla aikuisten ulottumattomissa, jolloin aikuiset voivat kommunikoida tosilleen lasten päiden yli. Sen sijaan laskeutuessaan lapsen tasolle aikuiset huomaavat myös lasten näkökulman, esimerkiksi mahdolliset puutteet leikki- ja toimintaympäristössä.
Majaleikkiä kaupunkiympäristössä. Lastentarhamuseon valokuvakokoelma.
Vuonna 2022 Wivi Lönnin juhlavuotena Lastentarhamuseo haastaa yleisönsä etsimään lasten mittakaavaa. Se voi löytyä pöydän alta, pensaiden keskeltä, julkisen tilan lasten mitoituksella tehdyistä kalusteista tai vaikkapa lastenkokoisista huonekaluista. Julkaiskaa esimerkkejä lapsenläheisestä arkkitehtuurista, huonekaluista ja leikkiympäristöistä Instagramissa aihetunnisteella #lapsenmittakaava ja merkitse halutessasi meidät julkaisuun (@lastentarhamuseo). Julkaisemme juhlavuoden aikana myös aarteita museon kokoelmista, tietysti lasten mittakaavassa.
Hyvää lapsenläheistä Wivi Lönn -juhlavuotta!
Taina Sillanpää
Lastentarhamuseon johtaja
Lähteet:
Andersson, Marianne 1980. Suunnittelu päiväkodin perustoimintojen tukena – joustavuus- ja laatutekijät sisustusratkaisuissa. Teoksessa Marja Turkka (toim.) Lasten päiväkoti – tilat, kalusteet, välineet. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 18–20.
Costall, Alan 2015. Canonical affordances and creative agency. Teoksessa Alex Gillespie, Vlad Petre Glǎveanu, & Jaan Valsiner (toim.) Rethinking Creativity: Contributions from Social and Cultural Psychology. Hove, East Sussex; New York, N.Y.: Routledge, 70–82.
Kyttä, Marketta 2003. Children in outdoor contexts: affordances and independent mobility in the assessment of environmental child friendliness. Espoo: Teknillinen korkeakoulu.
Lastentarha 1-2/1938, 7/1973, 5/1979.
Lasten päiväkodin tilasuunnittelun kehitysprojekti Pikkuprinssi 1978. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Talosuunnitteluosasto. Esisuunnittelutoimisto. N:o 5/1, Toiminnallisen suunnittelun lähtökohtaselvityksiä, Lasten mitat ja ulottuvuudet, Kalusteluettelo. Helsingin kaupunginarkisto (HKA).
Meretniemi, Maija 2015. Hyvä koti ja henkinen äitiys lastentarhatyön esikuvina: aate- ja käsitehistoriallinen tutkielma Suomen varhaiskasvatuksen taustasta. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Mikonranta, Kaarina 2004. Sisutus- ja huonekalusuunnittelija Aino Marsio-Aalto.Teoksessa Kinnunen, Ulla (toim.) Aino Aalto. Jyväskylä: Alvar Aalto-museo, 110–147.
Myllymäki, Pentti 1979. Lasten päiväkodin kehittämisprojekti Pikkuprinssi. Tiili 1/1979, 6–11.
Paju, Elina 2013. Lasten arjen ainekset – Etnografinen tutkimus materiaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja toimijuudesta päiväkodissa. Helsinki: Tutkijaliitto.
Pietilä, Raili & Pietilä Reima 1984. Päiväkoti Taikurinhattu. Arkkitehti 8 / 1984, 22–31.
Päiväkotien Suunnittelu. Helsinki: Rakennustietosäätiö, 2019.
Råbergh, Charlie 1980. Suunnittelu päiväkodin perustoimintojen tukena, joustavuus ja laatutekijät sisustusratkaisuissa. Teoksessa Marja Turkka (toim.) Lasten päiväkoti – tilat, kalusteet, välineet. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 22–24.
Salminen, Hannele 1988. Leikin välineet. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
Sihto, Riikka-Maija 2007. Wivi Lönnin Ebeneserkoti – tutkimus ja suunnitelma. Helsinki: Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtuuriosasto.
Sillanpää, Taina 2021. Tila, lapsi ja toimijuus. Lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa. Väitöskirja. Helsinki: Yliopistopaino.
SLY:n vuosikokous pöytäkirja 19.4.1927. Toimihenkilöarkisto (THA).
Suomen Lastentarhanopettajayhdistyksen vuosikertomus 1927–1928. Toimihenkilöarkisto (THA).
Pohjapiirrokset Suomen Lastentarhanopettajayhdistyksen arkisto, Hf:1. Yhdistetyn lastentarhan ja seimen suunnitteluasiakirjat 1916–1924. Toimihenkilöarkisto (THA).
Säynätsalo, 24.3.1956.
Viljamaa, Elina, Juutinen, Jaana, Estola, Eila & Puroila, Anna-Maija 2018. Puhuvaksi puhuvien pariin Kommunikaatiomaisema (inklusiivisessa) päiväkotiryhmässä. Teoksessa Päivi Granö, Mirja Hiltunen & Timo Jokela (toim.) Suhteessa maailmaan. Ympäristöt oppimisen avaajina. Tampere: PunaMusta Oy, 251–270.
