Aikamatkalla osallisuuteen -koulutus 2024
04/09/2023Yleisöopastus: Lastentarhatyö Suomessa
28/09/2023Lastentarhamuseon kulttuurivartit
Tiistaisin klo 14 ajalla 3.10.–5.12.2023
Lastentarhamuseo
Sisältyy museon sisäänpääsymaksun hintaan
Kulttuurivartissa tutustutaan yksittäisen esineen tai valokuvan kautta sitä ympäröivään teemaan osana
suomalaisen lastentarhatyön historiaa.
Kulttuurivartti on nimensä mukaisesti noin 15 minuutin pituinen lyhytopastus. Opastuksia järjestetään syyskauden 2023
aikana Lastentarhamuseolla aina tiistaisin klo 14. Opastuksella tutustutaan viikoittain vaihtuvan aiheen myötä tarkemmin yhteen
Lastentarhamuseon kokoelmissa olevaan museoesineeseen. Esinettä tarkastellaan sen oman historian lisäksi osana kontekstia,
jossa sitä on lastentarhassa tai päiväkodissa käytetty.
Kulttuurivartille voi osallistua ilman erillistä ennakkoilmoittautumista osana museovierailua sisäänpääsymaksun hinnalla.
Kulttuurivartti aloitetaan Lastentarhamuseon kolmannen kerroksen aulasta.
Lastentarhamuseo on saanut kulttuurivartti-lyhytopastuksiin innoituksensa Kuopion taidemuseon taidevarteista.
Kulttuurivartit ja aiheet syksyllä 2023:
Tiistai 3.10. klo 14
Fröbelin palikat
Saksalaisen aktiivisuuspedagogi Friedrich Fröbelin (1782-1852) luomat kuuluisat palikat
Tiistai 10.10. klo 14
Ompelukuva
Fröbelin työlahjat lastentarhan askartelujen taustalla
Tiistai 17.10. klo 14
Elisabethin silmälasit
Elisabeth Alander (1859-1940) suomalaisen lastentarhatyön kehittäjänä
Tiistai 24.10. klo 14
Pyykkilauta
Lapsenkokoisen välineistön merkitys työkasvatuksessa
Tiistai 31.10. klo 14
Vanerilammas
Kuukausiaiheet lastentarhojen toiminnan pohjana 1900-luvun alussa
Tiistai 7.11. klo 14 PERUTTU TÄLTÄ PÄIVÄLTÄ! Siirretty ajankohtaan Tiistai 12.12. klo 14
Ichimatsu-nuket
Kansainvälisyys lastentarhatyön historiassa
Tiistai 14.11. klo 14
Kahvimylly
Kahvipensaiden kasvatus, papujen prännäys ja kahvitteluleikit lastentarhassa
Tiistai 21.11. klo 14
Lehtisaha
Veistonopetuksen traditio Ebeneserin lastentarhanopettajaseminaarissa
Tiistai 28.11. klo 14
Kastelukannu
Puutarhanhoito osana lastentarhan pedagogiikkaa
Tiistai 5.12. klo 14
Käpytonttu
Lastentarhan perinteiset jouluvalmistelut
Tiistai 12.12. klo 14 (siirretty marraskuulta)
Ichimatsu-nuket
Kansainvälisyys lastentarhatyön historiassa
Lisätietoja:
ebeneser(at)ebeneser.fi
p. 050 307 7399